Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Kehitysvammaisuus

Mitä on kehitysvammaisuus?

Kehitysvammaisella tarkoitetaan ihmistä, jonka henkinen toiminta tai kehitys on rajoittunut. Kehitysvamma voi johtua joko syntymää edeltävistä syistä, synnytyksen yhteydessä sattuneista vaurioista tai kehitysiässä saadun sairauden, vian tai vamman vuoksi. Suomessa on arviolta noin 40 000 ihmistä, joilla on kehitysvamma.

Kehitysvammaisuus ei ole sairaus. Kehitysvamma on vaurio tai vamma, joka rajoittaa vain osaa ihmisen toiminnasta. Ihmisillä on erilaisia vahvuuksia ja kykyjä, joihin jokaisen tulisi saada tukea, jotta omat mahdollisuudet löytyisivät. Kehitysvammaisuuden aste vaihtelee vaikeasta vammasta lievään vaikeuteen oppia asioita.

Kehitysvammaisen ihmisen elo tasa-arvoisena jäsenenä yhteiskunnassa vaatii tukea, ohjausta ja palveluita. Nämä voivat olla kommunikaatioon, omatoimisuuteen, kodinhoitoon, sosiaalisiin taitoihin, ympäristössä liikkumiseen, terveyteen ja turvallisuuteen, vapaa-aikaan ja työhön liittyviä asioita. Tästä syystä myös me Lahden seudun kehitysvammaisten tuki ry haluamme olla apuna edistää Lahden seudun kehitysvammaisten elämää.