Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio
Seniorit
Työikäiset
Nuoret
Ci-käyttäjät

Ikä kuulovammaisuus

Ikäkuulo

Tämä on Kuulonhuoltoliiton ylläpitämä ikäkuuloa käsittelevä sivusto. Se on suunnattu ikäihmisille itselleen, heidän läheisilleen, vanhustyössä toimivalle ammattihenkilöstölle, opiskelijoille ja kaikille ikähuonokuuloisuudesta kiinnostuneille. Sivuilta saat tietoa ikäkuulosta ja sen ensimmäisistä merkeistä, kommunikaatiosta, kuulemisen apuvälineistä sekä erilaisista kuntoutus- ja tukimuodoista, joita ikähuonokuuloisille on tarjolla. Tutustu sivuhin

Onnistuva ikääntyminen

projekti 2005–2008

Väestö ikääntyessä huonokuuloisten määrä kasvaa. EU:n laskelmien mukaan jo nyt kaksi kolmasosaa yli 70-vuotaista on kuulonkuntoutuksen tarpeessa. He tarvitsevat joko kuulokojeen tai muita arkipäivän elämää helpottavia kuulon apuvälineitä.

Vuonna 2010 Suomessa arvioidaan olevan noin 400 000 yli 70-vuotaista, jotka tarvitseva kuulonkuntoutusta. Se tietää nykyistä enemmän haasteita näiden palveluiden järjestämisessä niin julkisella, yksityisellä kuin kolmannellakin sektorilla.

Kuulonhuoltoliitto etsii ratkaisuja kuulonkuntoutuksen palveluiden järjestämiseen Onnistuva ikääntyminen -projektilla, jonka tavoitteena on huonokuuloisten ikäihmisten toimintakyvyn turvaaminen. Tutustu sivuhin

Kuntoutuspalvelut ikääntyneille

Ikääntyneen huonokuuloisen kuntoutus sisältää erilaisia toimia kuulemisen ja keskustelun helpottamiseksi, toimintaedellytysten ylläpitämiseksi ja parantamiseksi sekä vammaan sopeutumiseksi. Tutustu sivuihin