Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio
Omaiset mielenterveystyön tukena, Päijät-Hämeen yhdistys ry
Projektit

Projektit

PROJEKTIT

Omaisvalmennus - projektin omaisvalmennustoiminta jatkuu kohdennettuna A- avustuksena alkaen 1.4.2006.

Omaisvalmennuksen lähtökohta

Omaisvalmennuksen painopistealueena ovat psyykkisesti sairastuneen omaiset. Lähtökohtina ovat ennaltaehkäisy ja omaisen näkökulmien laajentaminen, jolloin sairaudelle on mahdollista löytää uusia merkityksiä.

Omaisvalmennus on prosessi, jonka kesto on keskimäärin puoli vuotta. Tässä prosessissa tuetaan omaisia omien mahdollisuuksien laaja-alaiseen toteuttamiseen ja tiedostamiseen sekä uskallukseen tehdä valintoja ja päätöksiä. Omaisten omien voimavarojen löytäminen ja niihin uskominen on myös keskeinen omaisvalmennuksen tavoite.

Omaisvalmennus käytännössä

Omaisvalmennustoiminnassa järjestetään omaisille/perheille koulutuksellisia omaisvalmennuskursseja. Kurssien avulla tuetaan omaisia/perheitä selviytymään arkipäivän ongelmista. Tiedon ja tuen avulla ennaltaehkäistään omaisten uupumista ja lisätään koko perheen uskoa omiin voimavaroihin. Kursseilla hyödynnetään vertaistukea sekä ryhmäprosessia. Ryhmäprosessia jatketaan voimavarakouluna, jatkokurssina ja tarvittaessa omaisyhdistyksen ryhmissä/toiminnassa. Ryhmätoiminta ennaltaehkäisee omaisen syrjäytymisriskiä.

Omaisvalmennustoiminnan kautta omainen saa kohdennettua tukea ja tietoa. Koulutuksellisin keinoin omaista tuetaan selviytymään itsenäisesti arkipäivän ongelmista, havainnoimaan omaa jaksamistaan ja uupumistaan sekä uskomaan omiin voimavaroihin.

Päättyneet projektit:

Tukena Tulevaisuuteen - omaisten hyvinvointiprojekti 2003 - 2005

Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama Tukena Tulevaisuuteen - omaisten hyvinvointiprojekti keskittyi lasten, nuorten ja perheiden tukemiseen, kun perheenjäsen sairastui psyykkisesti. Hankkeen aikana tietoisuus siitä että perheiden tukeminen kolmannen sektorin toimintana on yksi luonteva mahdollisuus tukea niitä pitkälläkin aikajänteellä, kun perheen akuutti tilanne on rauhoittunut sairastuneen perheenjäsenen kohdalla. Kysymykset perheiden sisällä ovat jäsentyneet sairaalajakson jälkeen ja vertaistuen merkitys samanlaisia asioita kokeneiden kanssa on luovuttamaton ja korvaamaton sekä vanhemmille että lapsille.

Annikki Nuutinen - Aaltonen, Toni Tikkanen

Projektin loppuraportti on ostettavissa/tilattavissa hintaan 10 euroa/kappale (postituskuluineen 13 euroa) Omaiset mielenterveystyön tukena, Päijät - Hämeen yhdistys ry:n toimistolta, puh: 03 - 781 7066

Eheyttä etsimässä - Omaisvalmennustoiminta - projekti 2003 - 2005

Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama Eheyttä etsimässä - Omaisvalmennustoiminta - projekti keskittyi järjestämään omaisille koulutuksellisia omaisvalmennuskursseja. Omaisvalmennustoimintaa kehitettiin yhteistyössä ammattihenkilöiden kanssa. Projektin aikana kehitettiin omaisvalmennusprosessi. Prosessi kestää noin puoli vuotta. Prosessi sisältää ryhmäytymisen, omaisvalmennuskurssin, voimavarakoulun, jatkokurssin, kohdennetun ryhmän tai vertaisryhmätoiminnan. Omaisten kanssa sanoitettiin tunteita ja tuotteena on ”Omaisen selviytymisen askeleet”.

Sari Ruponen

Projektin loppuraportti on ostettavissa/tilattavissa hintaan 10 euroa/kappale (postituskuluineen 13 euroa) Omaiset mielenterveystyön tukena, Päijät - Hämeen yhdistys ry:n toimistolta, puh: 03 - 781 7066


Lisätietoa yhdistyksestä, toiminnasta ja tapahtumista saat kotisivuiltamme

www.omaiset.fi