Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Suomen Kipu ry
Kauppamiehentie 6
02100 Espoo
p. 040 910 2684

kipupaja(at)suomenkipu.fi

OMAT KOTISIVUT: Suomen Kipu ry

Suomen Kipu ry

Yhdistys on vuonna -91 perustettu ja -92 rekisteröity valtakunnallinen järjestö, joka syntyi tarpeesta saada kipuasia paremmin tunnetuksi ja huomatuksi.

Suomen Kipu ry on pitkäkestoisesta kivusta kärsivien ja heidän läheisten, hoitohenkilökunnan sekä kipuasiasta ja sen eteenpäin viemisestä kiinnostuneiden valtakunnallinen etujärjestö. Yhdistyksen tavoite on tuoda kipuasia paremmin esille ja saada päättäjät näkemään ja ymmärtämään hoitamattoman kivun kansantaloudellinen vaikutus. Panostamme aluejaostojen sekä vertaistukiryhmien kehittämiseen, sillä aktiivisuus ja elinvoimaisuus ovat asioita, joihin myös kipupotilailla pitää olla mahdollisuus.

Yhdistyksen periaatteina on toimia kroonisesta kivusta kärsivien ja heidän läheisten edunvalvojana, järjestää ja kehittää kivunhoidon vertaistoimintaa, tiedottaa kipuun liittyvistä asioista sekä tukea kivuntutkimusta ja kuntoutustoimintaa, yhdessä julkisen terveydenhuollon kanssa.

Valtakunnallisesti näkyvimpänä toimintana on tiedotus-, koulutus- ja luentotilaisuudet, joiden kautta välitetään uutta tietoa kivusta ja siihen liittyvistä aiheista. Toiminnan peruskivenä on eri puolilla maata toimivat aluejaostot, jotka paikkakunnillaan järjestävät erilaista toimintaa. Niistä tärkeimpänä vertaistukiryhmien tapaamiset.

Tarjoamme jäsenistölle vertaistukitoiminnan lisäksi mm. Kipupuomi-lehden, sairaanhoitajan neuvontaa, tukipuhelinpalvelun, nettisivut http://www.suomenkipu.fi, sähköisen keskustelu-palstan, luentoja, tutkimuksia sekä koulutusta.

OMAT KOTISIVUT: Suomen Kipu ry

Lahden aluejaosto

Raili Juvonen
p. 050 501 8701

Marja Suuronen

p. 0400 416 309

Vertaistukiryhmän kokoontumiset
Vertaistukiryhmän kokoontumiset jatkuvat keväällä joka toinen keskiviikko klo 13, ruokala Mon-amie:ssa, osoitteessa Tarmonkatu 1.

Kevätkauden 2011 tapaamispäivät:
9.2 - 23.2 - 9.3 - 23.3 - 6.4 - 20.4 - 4.5 - 18.5